Meistä tulee Lohjalaisia !
Tämä blogi kertoo meidän omakotitalon rakennusprojektista. Projekti on vasta alkutaipalleella.
Vuosi sitten meillä ei ollut tarkoituskaan rakentaa omakotitaloa, vaan laajentaa kesämökki talviasuttavaksi. Suunnitelmat muuttuivat toden teolla kun osallistuin siskoni kehotuksesta Lohjan Kaupugin järjestämään kilpailuun Voita tontti Lohjalta
En uskonut osallistuessani kilpailuun, että voittaisimme tontin oikeasti ?! Elo- syyskuun vaihteessa sain iloisen puhelun Lohjan Kaupungin markkinointipäällikköltä Evita Malmilta. Oli viikko aikaa katsastaa tontti, sen käyttötarkoitus ja rakennusoikeus sekä ilmoittaa vastaanotammeko tontin vai emme. No, päätöstä ei todella tarvinnut kovin pitkään miettiä. Meistä tulee Lohjalaisia.
Lokakuun 6. kävimme tontilla vastaanottamassa "epävirallisesti" tontin. Paikalla oli joukko Lohjan Kaupungin edustajia ml. kaupunginjohtaja sekä muutama lehdistön edustaja.
Tarkoituksenamme on jakaa teidän kanssanne tapahtumia ja ajatuksiamme sekä teknisistä rakennusvaiheista että sisustussuunnitelmista ja -haaveista.
Ajattelin kertoa lyhyesti, mikä on tilanne tänään. Tontti vastaanotetaan Lohjan Kaupungintalolla tänään iltapäivällä.
Tontti on 897m2 ja alustavien suunnitelmien mukaan sinne nousee asuinpinta-alaltaan noin 135m2 yksikerroksinen talo. Suunnitelmissamme on kodikas ja moderni talon, jossa on avointa yhteistä tilaa, mutta mahdollisuus myös omaan rauhaan.

Perheessämme on minä ja mieheni, sekä jo teini-ikäinen poikamme sekä koira. Huomioimme rakentaessa monia asioita, nykytilanteesta tulevaan.
Blogin nimestä sen verran, että Inkoossa sijaitsevan mökkimme nimi on Nuutintorppa joten luonnollinen valita talon ja blogin nimeksi oli Nuutintalo.
Blogin nimestä sen verran, että Inkoossa sijaitsevan mökkimme nimi on Nuutintorppa joten luonnollinen valita talon ja blogin nimeksi oli Nuutintalo.
Tästä matkamme Lohjalaisiksi alkaa !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti