torstai 18. elokuuta 2016

Sähkösuunnitelma ja ulkovalaistus

Viime viikkojen aikana työn alla on ollut sähkö - ja valaistus. Suunnittelu oli monimutkaisempi kuin olin alunpitäen ajatellut. Piti miettiä kiinteiden valojen määrä, ja sijoitttelu, katkaisijoiden määrä ja toiminnallisuus, pistorasioiden-, ATK-ja antennirasioiden määrä kaikissa tiloissa.

Olemme pyörittäneet talotoimittajalta tullutta perussähkösuunnitelmaa, valaisinnsuunniteljan tekemää valaisinsuunnitelmaa, ja ystävämme sähköurakoitsijan piirtämiä ideakuvia  mukaan lukien omia toiveitamme. Valaisinsuunnittelijan suunnitelma on pitkälti tehty meidän toiveiden ja tulevien toimintojen pohjalta. Olen pyrkinyt siihen, että asentaisimme mahdollisimman paljon  kiinteistä valaisimia. Kiinteiden valaisimien sjoituspaikat on määriteltävä tässä vaihessa kuten myös millaisesta kytkimsestä, missä kaikkialla valaisimet voidaan kytkeä päälle- ja pois päältä, onko ko. valossa himmennintä vai ei jne.

Ulkovalaisimien osalta tulee päättää asennetaanko valaisimille  liike- ja/vai hämäräkytkin, mitkä kaikki valaisimet ohjataan em. kytkimillä ja minkä kaikkien ulko-ovien vierestä valot saa manuaalisesti sytytettyä.

Eilen on toimittajalle palautettu ensimmäinen versio suunnitelmista. Muutoskuvien jälkeen kuvat palautuvat meille viimeisiä muutoksia varten. Uskon, että muutaman viikon sisällä sitä huomioi vielä joitakin uusia asioita ja muutama muutos kuviin tulee vielä.

Sähkö- ja valaisinsuunnitelmat





















Talostamme tulee valkoinen, harmaalla katolla ja ikkunapuitteilla. Ulkolaudoitus vaakasuuntainen.
Mielessäni on ollut visuaalinen kuva talosta ulkoa ml. ulkovalot. Eilen illalla pyörittelin valaisin vaihtoehtoja, ja niitä on ihan liikaa !  Lopullinen valinta on tekemättä, mutta uskon meidän päätyvä Konstmiden valaisimiin. Olemme ne hyväksi todenneet vuosi sitten kun sellaisia myös Casa Nuutintorppaan mökille asensimme.

Ulkovaloja tulee 14 kpl + numerovalo. Tämän lisäksi asennamme terasille sekä terassin rappusiin upotetut LED valot.

Pihavaloille tehdään tässä vaiheessa varaus, jotta ne voidaan miettiä erikseen pihasuunniteluvaiheessa.

Ulkovalaisimien sijoitus ja ajoitus valon suunnasta.



 Konstmiden valaisinvaihtoehdot meille

Harmaa kuutio, ylös-alasvalo

Harmaa, yläs-alasvalo

Musta ylös-alasvalo
Numerovalo







Terassin upotettu LED

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti