torstai 30. maaliskuuta 2017

Sisäpinnat


Vihdoin !  Pitkällisen tekemisen ja tarkan työn tuloksena, olemme saaneet kaikki maalattavan pinnan tehtyä.

Tämä vaihe kaikkine työvaiheineen, paklaamista/hiomistaa/maalamista ja taas alusta korjataan kaikki pienimmätkin virheet paklataan/hiotaan/maalataan. Mieheni käveli otsalampun kanssa ja katsoi seiniä ja kattoja joka valossa ja joka suunnalta. Joka kerta kun hänet "oli päästetty yksin" talolle, ja seuraavan kerran menin oli seinät ja katot täynnä uusia pakaluskohtia kun oli "löytynyt taas jotakin pientä" joka sitten olisi näkynyt.

Lopussa varmaan kiitämme itseämme siitä, että tämä vaihe tehtiin tarkasti, eikä jälkikäteen tule virheitä esille. Mutta kyllä se keski kuukausia.

Joitakin viikkoja sitten olin jo  kyllästynyt maalaukseen ja pyysin tarjouksen kattojen sekä ison tilan maalaamisesta. Hinta tuntui pitkällisen harkinnan jälkeen niin kovalta, että päätin tehdä itse. Minulla on muutaman vuoden takaa sisäpintakäsittelyn ammattitutkinto, joten katsoisin osaavani  tehdä maalauksen hyvin myös itse, eikä ulkopuolisen käytöstä olisi muuta lisäarvo kuin aika.

Master Bedroomin vaatehuoneeseen tulee liukuovi, joten teimme oviaukkoon nurkkavahvistukset. Nämä tehtiin metallilistalla joka paklattiin paikoilleen. Muutama korjaava hionta ja paklaus ja vahvikettä ei näe. On varmaa, että imuri tai joku osuisi kuitenkin nurkkaan, niin nyt ei mene kerrasta rikki. Samoin tehtiin nurkkaan eteistestä tultaessa olohuoneeseen.

Ennen viimeistä maalauskerrosta laitettiin katonrajaan ja kulmiin akryylimassa. Akryylimassa on hyvä kuivua viikon jotta ne ei halkeile maalin alta. Nurkat ja katonrajat maalatiin kolmeen kertaan  niitä varten tarkoitetulla nurkka telalla. Oli uusi tuttavuus minulle mutta erittäin kätevä, suosittelen !

Tämän jälkeen maalasin katot yhden päivän aikana, meni vajaa 3 tuntia kaiken kaikkiaan. Seinät maalaisin kahden eri päivän aikana eikä siinäkään tunteja mene kun on hyvät työvälineet.

Suosittelen kaikkia panostamaan työvälineisiin. Niin hyvät jatkovarret, pensselit kuin telatkin. Pensselit ja telat kun pesee jokaisen käytän jälkeen erittäin huolellisesti, on ne pitäkäikäisiä. Lopulta tässä säästää enemmän kun ostaa kerralla vähän kalliimman, pitää siitä huolen kuin, että ostaisi usein ja edullisempia. Tämä on väärä kohta säästää euroja.

Seiniin valitsin lyhytnukkaisen, erittäin pientä hakkauspintaa tekevän telan. Kattoihin tulee taas pidemmällä nukalla tehty hiukan röpelöinen pinta. Itse tykkään käyttä Anzan laadukkaita tuotteita.


Vaatehuoneen kulmien vahvistus


Ensimmäinen kerros pohjamaalia






Ensimmäinen kerros pohjamaalia

Toisen keran jälkeen näyttää on hyvältö




Ikkunapuitteiden ruiskumaalaus


Akryylimassa katonrajaan ja kulmiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti