maanantai 3. lokakuuta 2016

Elementtien toimitus


Toista viikkoa vierähtänyt nopeasti ja Dublinin puolimaratonkin juostu tässä välissä, enkä ole ennättänyt (muistanut) päivittää blogia. 

Elementit toimitettiin tiistaina 20.9.2016.  Olin itse tähdännyt olevani tontilla noin klo 9 mennessä, koska alunperin pystytyksen piti alkaa noin klo 9-10 välillä. Puoli kahdeksan jälkeen tuleva naapurimme laittoi minulle viestin kuvineen, että teillä on jo kolme elementtiä pystyssä ja loputkin näyttävät nousevan nopeaan tahtiin. 

Tarkoituksenani oli videokuvata kaikki nostovaiheet ja muokata siitä yhtenäinen nopeutettu video. Tämä idea sitten kaatui kun en ollut tarpeeksi ajoissa paikalla. Olin lopulta puoli yhdeksän aikaan Lohjalla ja vain yhden seinäelementin pystytys enään puuttui. On se nopeaa touhua talon pystyttäminen. 

Seinät olivat pystyssä kymmeneen mennessä, jonka jälkeen alkoi kattoristikoiden nosto. Tähän työvaiheeseen miehiltä meni reilut kaksi tuntia. Tuntui, että kaikilla miehillä oli oma paikka ja työtehtävä ja toimivat saumattomasti koko ajan. Erittäin ammattimaisen oloista toimintaa heiltä !

Vastaava mestarimme sekä Ainokodin työnjohtaja olivat tontilla puolen päivän aikaan käymässä ja kaikki tuntu olevan hallinnassa. Kiitosta Ainoakoti sai vastaavalta mestariltamme. Kaikki oli säännösten ja sopimusten mukaisesti paikalla ja työnjälki oli hyvää. Saimme myös talotoimittajalat omat työmaakypärät.



Talon muoto ja koko alkoivat hahmottumaan sitä mukaan kun seinät oli paikoillaan ja kattoristikko oli nostettu. Ei ollut enään ihan niin nukkekodin oloinen mitä oli vielä hetkeä aikaisemmin. 

Nostosta seuraavana päivänä talo saatiin säältä suojattua kun katon aluskate oli asennettu paikoilleen. 

Tämän työvaiheen jälkeen vastaava mestarimme kutsui paikalle runkokatselmuksen Lohjan kaupungin rakennusvalvonnasta. Katselmus suoritettiin viime viikolla, ja pöytäkirjaan kirjattiin muutaman pieni korjattava kohta, joka annettiin talotoimittajalle ja he korjaavat kohdat pikimmiten. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti