tiistai 25. lokakuuta 2016

Johdotus

Johdotus saatiin päätökseen siltä osin kuin ne tässä vaiheessa tehdään.


DesingTalon Tekniikan sähköasentajaryhmä teki töitä vajaat kaksi päivää.
Johdotukset tehtiin valmiiksi siinä vaiheessa kun väliseinärungot olivat paikoillaan.

Johtoja menee maalikon silmin ihan valtavasti. Kun johtoja tarkemmin tutkii, on kaikki merkitty erittäin selvästi. Tätä työvaihetta varten meidän piti merkitä kiinteiden valaisimien "noin" kohdat sekä toimittaa kalustesuunnitelmat asentajille, jotta he osaavat laittaa johdot mm. keittiössä ja kosteissa tiloissa oikeaan paikkaan.  Kaikkiin johdotuksiin jätettiin varaa asennusta varten. Tarkat paikat tulee ilmoittaa kirvesmiehelle ennen kattolevyjen asennusta.

Sähkösuunnitelmaa tehdessä pitää miettiä miten uudessa kodissa sijoittaa toiminnot ja huonekalut. Näin pistorasiat ja valaisinten paikat löytävät parhaiten oikealle paikalle.

Projekti kokonaisuudessaan on vaatinut jopa alan asiantuntijalta visuaalisen ajattelun kehittämistä huomattavasti. Paljon on toimintoja joiden lopuliset paikat valitaan nyt, ja niiden siirtäminen jälkikäteen on lähes mahdotonta. Oikea hetki, keskittyminen, silmät kiinni ja kävely uudessa talossa :)

Ensimmäisen kerran sähköasentaja kävi tontilla kun tonttikeskus kytkettiin. Toisen kerran kun lattialämmityksen johdotukset tehtiin. Johdotus oli kolmas kerta ja tonnttikeskuksen kytketä lopulliseen paikaan on neljäs kerta.

Viiden viimeinen on sitten kun on sähkökalustuksen aika, eli ensi keväänä vasta, noin 2 viikkoa ennen talon käyttöönottoa.


Tekninen tila kodinhoitohuoneesta katsottuna

Keittiö ja ruokailutila 

Työhuone, vaatehuone ja master bedroom

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti